Vuodesta 1987 Lähitaksin välityksessä ollut premium-autokuljettaja Marko Jalava on tehnyt pitkän uran taksinkuljettajana ja ajot jatkuvat yhä. Hän on keskittynyt melkein alusta lähtien premium-kuljetuksiin, aikoinaan hän on toiminut muun muassa suurlähettiläs Lennart Meren autonkuljettajana. Pitkä ura jatkuu yhä premium-autoilun merkeissä.

Premium-ajo eroaa merkittävästi tavallisesta taksiajosta ja se tehdään muun muassa ilman taksimerkkiä.

Premium-kuljettaja on vielä tavallistakin siistimmin ja asiallisemmin pukeutunut ja tietää tarkasti, mihin hän on viemässä asiakasta. Premium-kuljettajan tietotaito ja paikallistuntemus pitää olla huipussaan, sillä muuten työnjälki kärsii.

Jalava kertoo mielellään, mitä premium-kuljettajalta odotetaan: “On tärkeää tietää pääkadut ja kaupungiosat, yleisimmät rakennukset, sairaalat, erilaiset maamerkit ja valtion virastotalot. Näitä tulisi kyllä myös testata taksinkuljettajan kokeessa. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu, että tietää mihin ollaan menossa, eikä niin, että asiakkaalta kysytään reittiä kohteeseen. Asiakkaalle avataan ovet, matkatavarat kannetaan autoon ja ollaan mahdollisimman edustava oma itsensä rennosti, mutta hillityn tyylikkäästi. Tärkeimmät ominaisuudet premium-kuljettajalle ovat ammattitaito, luotettavuus ja asenne.

Ammatissa mukavinta on se, että yksikään päivä ei ole samanlainen

“On hienoa tavata ihmisiä. Monipuolisuus on päivässä hauskinta. Se on itsestä kiinni, millaisen päivän itselleen rakentaa. Tästä saa kyllä tylsän päivän, jos haluaa”, Jalava kertoo.

Jalava painottaa, että keskustelun aloitus tulee asiakkaalta itseltään, mutta tutustuttuaan kuljettajaan, asiakkaat jakavat henkilökohtaisiakin asioita elämästään ja tilaavat saman kuljettajan jopa pidemmän välimatkan päästä: “Minulla on noin 40 kanta-asiakasta ja niitä kyllä siunaantuu, kun jaksaa nähdä asiakkaan tarpeet ja tehdä laadukasta asiakaspalvelua. Taksialalla on kolme suurta yhtäläisyyttä, joita voi verrata vaikka naisten kampaamopalveluihin: suhteet ovat pitkiä ja hyviä, eikä pidempi välimatkakaan ole este ja palvelun aikana puhutaan henkilökohtaisiakin asioita.”

Jalavan ammattitaitoa kuvaa myös se, että hänen palveluhistoriaansa kuuluu myös syntymän ja kuoleman kohtaaminen.

 

Taksilainsäädäntö pudotti ajomääriä ja keikkojen aikaväli kasvoi

Taksilainsäädännön muuttuminen on mullistanut alaa. Se on pudottanut monen yrittäjän ja kuljettajan ajomääriä ja kasvattanut ajokeikkojen aikavälilä. Nykyään asiakas saattaa jopa tietämättään maksaa tavallisesta taksimatkasta liki premium-hinnan. 

“Tavalliset arkikäyttöön tarkoitetut autot eivät vastaa premium-tasoa. Toivoisin, että asiakkaat saisivat kunnon tasoa rahojensa vastineeksi. Huonot ja välinpitämättömät kuljettajat aiheuttavat maineen menetystä ja pahan mielen asiakkaalle. Alalle pyrkii paljon ihmisiä, jotka tulevat vain kokeilemaan millaista tämä on. Sen sijaan, pitäisi olla aito halu tehdä ja tuottaa palvelua. Asiakkaalle tulee jäädä hyvä mieli ja tunne siitä, että palvelu on ollut siihen käytetyn rahan arvoinen. Laatulupaus on premium-kuljettajalle sydämen asia ”, Jalava kiteyttää.